tiistai 6. joulukuuta 2016

Itsenäisyyspäivää!



Kansallismuseon puistossa on joulukuusimetsä. Siellä on villapaitaan puetun (!) koiran hyvä nostaa jalkaa. Vitsi, vitsi.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Pudonnut lehti


Syksy. Taas tuli ja puut maahan suli. - Kuvauspaikka Minervanpuistikko (jota myös Appolonpuistikoksi tai Apollon ja Minervan puistoksi kutsutaan).

























perjantai 9. syyskuuta 2016

Lenkiltä tulossa


Hei, taas pitkästä aikaa. Viime päivityksestä onkin jo tovi. Täällä ollaan, vaihteeksi musta-valkokuvassa. Lenkiltä tulossa.